Pisteajattelijat
Tähän kohdin tulee jonkinlainen alustus ja sitten alkaa varsinainen asia. Varsinainen asia alkaa tästä. Ihmisten ajattelussa vaikuttaa olleen jo pitkään valloilla suuntautuneisuus pisteillä ja niitä yhdistävien viivojen avulla ajatteluun. Ne toden totta ovat havainnollistavia silloin, kun niitä käytetään esimerkiksi uutisia kuvittavissa graafeissa, mutta kun ihmisolion ajattelu jossain yksittäisessä tilanteessa pelkistyy viivoilla ja pisteillä ajatteluksi, se on kuin laserin singahtelua puulta toiselle, erittäin harvaan kasvavassa metsässä.
Eräs tilanne, jossa tämä tulee esille, voisi olla sellaisten ihmisten kohtaaminen, jossa kukaan osapuolista ei tohdi sanoa muuta kuin jotain sellaista, mikä ei herätä muissa osapuolissa erityisiä tuntemuksia. Ajattele tässä kohdin vaikka kokouksen alkua edeltävää hetkeä, paikalla ollen kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä saman pitkulaisen pöydän äärellä. Seinätkin ovat lähellä. Tuolloin jännitteinen mieli pyrkii löytämään assosiaatioiden avulla jotain sellaista, minkä arvelee soveltuvan juuri kyseiseen tilanteeseen, kyseisenlaisten läsnäolijoiden paikalla ollessa – tai ainakin siltä osin kuin varsinaista havainnointia ja päättelyä kykenee tuolloin suorittamaan.
Jos tuollaisen tilanteen jälkeen kysyttäisiin osanottajilta, minkälaisia keskusteluideoita heidän mielessään pyörähti, olisivat nuo ideat todennäköisesti varsin karkeita ja yleistasoisia. Ikään kuin he eivät olisi ehtineet viedä ajatteluaan kovinkaan pitkälle, kun se jo jostain syystä ehti tyrehtymään. Ikään kuin jokin toistuvasti katkoisi heidän keskusteluideanlöytämisyritystään.
Todennäköistä on, että tuolloin he ovat singahdelleet tai, tapauksesta riippuen, siirtyilleet rauhassa kapseloidusta tai raamitetusta ideasta toiseen. Tämä idea voi olla esim. mielikuva tai sana, mutta todennäköisesti jotain sellaista, jolle on olemassa läsnäolijoiden todennäköisesti tietämä sana. Tämä mieleen tullut idea voisi olla jokin tunteeksikin kutsuttu ja siten abstraktimpi kuin esim. jonkin teoksen nimi, mutta mahdollisesti tuo mielessä häivähtynyt assosiaatio johonkin tunteeseen olisi jotain karkeaa kuten “harmistuneisuus” tai “kosketus”, yhdistettynä visuaaliseen mielikuvaan, mutta ei juuri sen tarkempaa.
Siirryttäköön tässä kohdin pois kokoustilanteesta.
Tämä jokin, jota kutsun pisteajatteluksi, tulee vielä selkeämmin esiin silloin, kun pyrkimyksenä on saada joku ihminen toimimaan tai reakoimaan halutulla tavalla. Se ei tässä ole niin olennaista, miten tämä varsinaisesti toteutetaan, mutta se on mielenkiintoista, minkälaiseksi mallinnus kohdehenkilöstä muodostuu. Tämä mallinnus muistuttaisi jäl-leen lähes puuton metsä -mallinnusta, jossa pisteet ja viivat kuvaisivat assosiaatioiden välisiä yhteyksiä.
Ongelmia tässä tulisi jo siinä, jos sen vain ymmärtää havaita, että ihmisajattelussa konteksti vaikuttaa erittäin paljon siihen, mitä missäkin tilanteessa tulee jostakin asiasta mieleen tai miten jonkin asiaan kokee. Ongelmia tulisi myös siinä, jos sen vain ymmärtää havaita, että asiat eivät varsinaisesti tule mieleen sellaisenaan, vaan ne ovat alttiita kaikenlaisilla häiriöille ja sävytteille. Lisäksi kohdemieleen kohdistetut meemit, ajatusviruksiksikin kutsutut, ovat kohdemielen näkökulmasta tarkastellen sitä merkityksettömämpiä, mitä vastustuskykyisempi kohdeolio on. Tälläistä vastuskykyä lisää jo pelkkä kevyt kehoa kevyesti herättelevä lenkkeilykin.
Jos pyrkimyksenä on mallintaa jonkun ihmisen toimintaa laajemminkin ja pitemmällä seuranta-ajalla, on sinänsä ymmärrettävää, että ideoita ja havaintoja on jotenkin kiinnitettävä, jotta niitä voidaan tarkastella myöhemmin. Jos tämä mallinnus tehtäisiin paperille tai ihan minne muualla vain kuin pelkkään mieleen, olisi helpommin huomattavissa, että siinä on loogisten väittämien osalta ristiriitaisuuksia tai että se on aivan liian pelkistetty tai suorastaan kauttaaltaan väärin, mutta kun ideoita pyörittelee pelkästään mielessään, on helpompi uskotella itselleen, että on tullut tehneeksi hyvän päätelmän. Kunhan vain päätelmä kestää sen aikaa kasassa, että sen saa käytetyksi.
Monille vaikuttaa olevan vaikeaa ymmärtää, että assosiaatioyhteys johonkin ideaan tai käsitteeseen ei ole olemassa jatkuvasti, eikä se singahda esiin ”täydessä laajuudessaan” jonkin yksittäisen sanavihjeen avustuksella. Joitakin melko pysyviä assosiaatioväyliä saattaa syntyä, sekä lukuisat asiat saattavat johtaa samaan pisteeseen, kuten itselläni sanoja ja ajattelemista mietittäessä tulee mieleeni Wittgenstein.
Kuitenkin, se mikä hairahtaneiden ihmisten pisteajattelussa on erityisen omituista, on se, että nämä pisteet ja niiden väliset yhteydet voivat olla melkeinpä mitä vain. Tästä seuraa se, että esimerkiksi jokin fetissi, jolle on annettu jokin nimi, saatetaan selittää sillä, että ”kun hän näkee sellaisen ja sellaisen, hänen alkaa tehdä heti ja vastustamattomasti mieli sellaista ja sellaista”.
Se miksi väitelauseet kuulostavat loogisilta ja järkeviltä, johtuu usein siitä, että niissä on käytetty yläkäsitteitä eli toisin sanoen asioita on pelkistetty liialti. Hieman pisteajattelua kehittyneempi luulottelun apuväline on kriteeriajattelu. Siinä yhteys asioiden välillä on olemassa, tai ainakin voidaan kuvitella sen olevan olemassa, jos tietyt kriteerit, kuten tilanneyhteys, täyttyvät. Ongelmana tässäkin on se, että ihminen oliona ei ole riittävän kyvykäs päättelemään tietoisesti kuin muutamalla kriteerillä kerrallaan, mikä jälleen on omiaan heikentämään ajattelun tarkkuutta. Päättelyn laatua voi parantaa sillä, että yrittää ajatella intuitiivisemmin ja nakata semantiikan nurkkaan, mutta silloinkin ajattelu on melko lailla rajoittunut siihen, minkälaiseksi persoonaksi on kasvanut. Ja se konteksti vaikuttaa myös. Tähän kohdin tulee jonkinlainen lopetus.
